Mitä FinTandem on?Tandem-oppiminen alkoi saksalais-ranskalaisesta nuorisovaihdosta 1963. Sen jälkeen sitä on sovellettu monin eri tavoin niin maailmalla kuin Suomessakin. FinTandem on Vaasassa kehitetty kielikurssimalli, jossa kaksi henkilöä, joilla on eri äidinkieli, työskentelevät parina opetellen toistensa kieltä keskustelemalla vuorotellen kummankin kielellä. Tämä edellyttää vähintään opiskeltavan kielen alkeiden tuntemista. Perusperiaatteina ovat vastavuoroisuus ja itseohjautuvuus. Toisin sanoen molempiin kieliin käytetään yhtä paljon aikaa ja energiaa, esimerkiksi ensin tunti toiseen kieleen ja sitten tunti toiseen kieleen. Kumpikin oppija määrittää itse, mitä haluaa oppia ja mitä toivoo pariltaan. Toisen tarve voi olla esimerkiksi sanaston laajentaminen, ja toinen haluaa kenties selviytyä arkipäivän tilanteista tai oppia ymmärtämään toisen kulttuuria. Opiskelijat ohjaavat ja arvioivat itse oppimistaan. Kumpikin toimii kielellisenä mallina ja oman kulttuurinsa asiantuntijana ja auttaa paria korjaamalla ja antamalla palautetta. Kummankaan ei kuitenkaan tarvitse olla ”kielenopettaja”. Pari päättää tapaamistiheyden, kellonajan ja paikan. Paikkaa voidaan vaihdella tarpeen mukaan. Se voi olla lenkkipolku, kahvila, koti, museo, ostoskeskus tai muu yhdessä sovittu paikka. |