”Liikunta on jokamiehenoikeus ja velvollisuus”

Wellamo-opiston liikunnan opettaja Päivi Levolalle liikunta on sydämen asia. Hän on itse hyvin liikunnallinen ja haluaa työnsä kautta parantaa ihmisten elämänlaatua. Hänen mielestään liikunta pitäisikin olla kaikille ihmisille sydämen asia.

– Sydän on ihmiselle tärkeä ja liikunta pitää sydämen ja mielen terveenä, Päivi sanoo. Hän näkee liikunnan jokamiehenoikeutena ja velvollisuutena.

– Nykyisin työnteko on pääasiassa vain henkisesti kuormittavaa ja ihminen tarvitsee hyvän fyysisen kunnon jaksaakseen.
Päivi kannustaa ketä tahansa ottamaan osaa opiston liikunnanopetukseen. Toimintaa on kaiken ikäisille lapsista vanhuksiin. Erityisesti hän korostaa sitä miten aikuiset jaksaisivat työelämässä paremmin liikunnan avulla. Myös eläkepäivistä nauttii enemmän, kun on hyväkuntoinen.

– Ihminen ei selviä elämästä ilman liikuntaa. Huonokuntoisena kaikki on vaikeampaa ja raskaampaa, Päivi toteaa.
Tavoitteena kynnyksen madaltaminen
Päivi opettaa opistolla pääasiassa erilaisia jumppia. Opetustyön ohessa hän toimii suunnittelijaopettajana. Iso osa hänen työstään on koko opiston toiminnan kehittämistä kaikissa oppiaineissa, ei vain liikunnassa.

– Tehtävänäni on kehittää uusia ideoita, etsiä niille rahoituslähteitä ja yhteistyökumppaneita sekä laajentaa opiston toimintaa, Päivi kuvaa ja toivoo, että projektin kautta kynnys osallistua opiston toimintaan madaltuisi entisestään.

Päivi kokee opetustyössään olevan enemmän ohjaaja kuin opettaja. Hänellä on tietoja ja taitoja ohjata ihmisten elämää paremmaksi. Päivi on luonteeltaan sosiaalinen ja haluaa käyttää omaa persoonaansa työssään. Tunnit hän rakentaa niille osallistuvien ihmisten mukaan. Omia toiveita saa esittää ja ryhmän sisällä voidaan joustaa ohjelmasta.

Päivi on entinen lentopalloilija ja hänet on valittu kauden 1993–1994 parhaaksi suomalaiseksi naislentopalloilijaksi. Liikunta on niin tärkeä asia Päiville, että hän rentoutuu vapaa-aikanaankin liikunnan avulla. Hänen vapaa-ajan lajejansa on rullaluistelu, hiihto, lentopallo ja kuntosaliharjoittelu. Liikunta ei ole kuitenkaan Päivin ainoa intohimo: Hän on kiinnostunut myös kielten opiskelusta, kansainvälisyydestä ja musiikista.
– Suoritin aikuisiällä opistoasteen päättötutkinnon klassisessa laulussa. Äänialani on mezzosopraano ja haaveilen, että pääsisin vielä jatkamaan yksinlauluopintojani ja vaikka laulamaan johonkin kamarikuoroon. 
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Base CMS