Hyvä taidekokemus sykähdyttää 

Wellamo-opiston taideaineiden opettaja Kaija Mauno pitää opettamista luovana ja haasteellisena prosessina, jossa kommunikaatiolla on tärkeä merkitys. On osattava eläytyä opiskelijoiden ajatusmaailmaan ja annettava heidän ilmentää itseään vapaasti.

– Vältän ulkopuolelta tulevaa ohjausta. On helpompi lähestyä töitä, kun yrittää ikään kuin mennä sisään oppilaiden aivoihin, Kaija kuvailee opetustyyliään.

Kuvat ohjaavat ihmisten toimintaa ja niiden suuri merkitys on osittain tiedostamatontakin. Kaija muistuttaa kuvallisen ilmaisun ohjanneen yhteiskuntaa kautta aikojen. Hänen mielestään kuvat voivat luoda pelottavankin vahvoja merkityksiä. Kaijaa kiehtoo erityisesti taiteen tunneperäisyys.

– Kuvataide on parhaimmillaan koettavassa muodossa, silloin kun taidekokemus saa aikaiseksi jotain sykähdyttävää.

Kuvataiteesta löytyy aina uutta

Vastoin tekniikkaa ihannoivaa käsitystä Kaijan mielestä kuvataide on paljon muutakin kuin puhdasta tekniikkaa. Hän kuvailee sitä laajaksi ja loputtomaksi aihealueeksi, josta löytyy aina jotain uutta. On asennoiduttava siihen, että koskaan ei voi tulla valmiiksi.

 – Haluan antaa asioiden kehittyä. Kuvataide vaatii harkintaa ja kehittelyä, varsinkin, jos ideoita on paljon, hän pohtii.

Ranska-faniksi tunnustautuvan Kaijan mielestä uudistuminen on tärkeää. On osattava siirtyä uuteen asiaan, eikä jäädä junnaamaan paikoilleen. Ranskalaisesta taiteesta, ruoasta ja kulttuurista kiinnostunut Kaija on innostunut vapaa-ajallaan uudesta lajista. Hän kertoo aloittaneensa ratsastamisen ja iloitsee harrastuksensa vievän ajatukset pois arkiasioista.

Kaijan työ ja vapaa-aika limittyvät sopivasti yhteen. Hän pysyy ajan hermolla seuraamalla aktiivisesti ympäristöään, lukemalla lehtiä ja kirjallisuutta sekä käymällä taidenäyttelyissä. Opetus on kuitenkin sen verran tyhjentävää, että kuvataiteiden harrastamiseen ehtii paneutua vasta lomilla, etenkin kesällä.

 – Opettaessa tulee välillä sellainen tunne, että on pakko itsekin päästä kokeilemaan jotakin ideaa. Ideoita pursuilee ympäristöstä, ihmisistä ja elämästä.

 
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Base CMS